Kuopion vanhusneuvoston jäsen Pirkko Ohvo: Vaeltelevat äidit/isät, ystävät/ventovieraat, maan hiljaiset
23.3.2022
Hän seisoo kadulla pakkasessa sisävaatteissa, aamutossuissa, hammasharja kädessä, ei tiedä kuka on , mistä tulossa, minne menossa. Ambulanssi poimi talteen. Hän etsii jotakin vieraassa pihassa, ei kylläkään tiedä mitä, pelastetaan sisälle talven kovimmasta pakkasesta, ei mitään mukana, mistä voisi selvitä kuka on ja mistä, muisti olleensa viime yönä teatteriharjoituksissa. Hänetkin poimi ambulanssi. Hän kulki rollaattorin avulla ilman päällysvaatteita, aamutossuissa, kovassa pakkasessa, ei tiennyt minne menossa, jonnekin kuitenkin, puhelimensa avulla löytyi osoite ja vietiin kotiin. Näitä tapahtumia näemme yhä enemmän.
Suomessa on noin 195000 muistisairasta, noin puolet keskivaikeita ja vaikeita. Iäkkäitä tietenkin paljon, mutta vääjäämättä lisääntyvät myös nuorempien erilaiset muistisairaudet. Tiede yrittää ratkaista syitä ja lääkityksiä. Avainasemassa ovat perhe ja tarkasti suunniteltu eri ammattilaisten sujuva yhteistoiminta kodin tasolla. Omaishoitajilta /omaisilta ei voi odottaa erikoisosaamisen taitoja lääkinnällisiin, sosiaalisiin ja psykologisiin ongelmiin. Kun omaiset väsyvät, turhautuvat, ovat mahdottoman kohdanneet ja pudottavat lopulta hanskat tiskiin, onkin ongelman suuruus arvaamaton. Hoitojärjestelmän osa on hoitopolun selväksi tekeminen omaisille, ja jatkohoidon järjestäminen, kun omassa kodissa eläminen on hengenvaarallista.
Teknologisin keinoin on mahdollista löytää kadonnut ja tunnistaa pian, lemmikkikoira löytyy siru niskassa, hirville suunnitellaan siruja, muistisairas ei sirua saa, olisi liian helppoa, ja loukkaisi itsemääräämisoikeutta (ketähän muistisairas itsemäärää, kun ei aina edes tiedä kuka on), mutta muita ratkaisuja kyllä löytyy, jos halutaan. Hätärannekettakin voisi kehittää yhden napin verran eteenpäin, se toimii kyllä kotona, mutta ei ojan pohjalla, turhaan saa kotona valvonta huhuilla.
Isojen kriisien aikana on taas löytynyt lähimmäinen ja avunanto. Näemmekö eksyneessä ihmisen, äidin, isän, ystävän? Alussa mainituissa tapauksissa ohikulkijat toimivat pelastavina enkeleinä ja ambulanssimiehistöt hoitivat loput.
Pirkko Ohvo,
vanha, vielä asioita muistava,
Kuopion vanhusneuvoston jäsen